Haitin villi yöelämä

Toisen risteilypäivän illan show meni hyvin, vaikka minun vatuloinnin takia menimme paikalle viimeisten joukossa (siis viimeisten ennakkoon paikkansa varanneiden joukossa). Täällä on sellainen systeemi, että jos on varannut paikan etukäteen, pääsee noin puoli tuntia ennen näytöksen alkua istumaan katsomoon. Kymmenen minuuttia ennen h-hetkeä sitten loputkin paikat avataan matkustajille. Yleensä nuo showt on loppuunvarattuja, joten Paz teki fiksusti varatessaan ne jo kotoa käsin. Mutta tuon ehtoon esitykseen löysimme kohtalaiset istumapaikat ja pääsimme ällistelemään erilaisia uintikuvioita, komeita hyppyjä pieneen altaaseen ja akrobatiaa. Ihmeesti tuo nappulakin jaksoi vastamelukuulokkeissaan taputtaa ja ihastella oikeissa kohdissa.

Kolmannen risteilypäivän aamuna laiva saapui Haitille Labadeen satamaan. Se on Royal Caribbeanin oma alue, jonne vain harvoilla ja valituilla paikallisilla on asiaa, joten "aitoa" Haitia se ei ole. Meille kelpasi tuo epäaidompikin. Tamppasimme suorilta keskusaukiolle, josta traktorin vetämällä joukkojensiirtovälineellä pääsimme kesäkelkkaradan alapäähän. Paz ja nappula lähtivät seikkailemaan kesäkelkkaradalle ja minä jäin rantatuolilla varjoon odottamaan. Tarkoitus oli rentoutua, kuunnella podcastia tai musiikkia ja vain ladata akkuja. Viereen kuitenkin sattui niin mukava rouva - jolla itsellään on myös keva-lapsi - että aika kului kuin siivillä maailman menoa ihmetellessä ja kokemuksia vaihtaessa. Kolmen tai neljän laskun jälkeen tämän perheen vauhtinarkit olivat saaneet tarpeekseen ja lähdimme hiljalleen valumaan kohti satamaa.

Söimme Labadeessa lounaan rannalla olevassa ravintolassa (ruoka sinne tuodaan laivalta) ja palasimme hiljaisen paatin vielä hiljaisemmille uima-altaille ilakoimaan ja pulikoimaan. Laiva lähti puoli viideltä merille, ja me kikkailimme hetken hytissä ennen illalliselle lähtöä. Edellisenä iltana oli formal night - eli porukka oli ladannut parasta kimallusta päälle. Me emme siihen osallistuneet, vaan kävimme tuossa buffet-ravintolassa vetämässä ruokaöverit ihan normivaatteissa. Ehkä olisi kannattanut jatkaa sitä buffet-iltaa, sillä ruokailun aikana tunsin että nyt ei ole kaikki ihan hyvin. Yritin suoriutua einestämisestä mahdollisimman nopeasti, jotta pääsin takaisin hyttiin. Hytissä makasin pimeässä ja odotin kuoleman korjaavan. Nappula ja isänsä tulivat ja menivät ilmakiekkoa pelaamasta ja illan showsta - minä makasin hytisevänä pyyhe otsalla.

Yhden aikaan yöllä tilanne alkoi helpottamaan, koska pääsin yrjöämään. Vanha kunnon ruokamyrkytyshän siellä vatsassa odotti rauhallista hetkeä. Onneksi ruokamyrkytys, koska se ei ole tarttuvaa sorttia ja tyttö & isänsä ovat välttyneet tältä. Ja onneksi minulle, koska miehen sairastaminen on aina raskasta - tapahtui se sitten kotona tai kaukomailla - ja nappulalla vatsataudit yleensä kestävät viikon verran.

Yö meni sitten oksennellessa ja pytyllä istuessa. Laiva lipui hiljalleen kohti Jamaikaa, yötuuli oli lämmin ja wc-paperia oli riittävästi. Luojan kiitos, tämä laiva on rakennettu Suomessa ja täällä on ihan kunnolliset letkulliset suihkut, amerikkalaisten tötterö seinässä -mallien sijasta. Tunti pari nukkumista, okselle, vettä naamaan ja taas nukkumaan. Mutta aamu tuli, aamulla ei enää laattamies lentänyt, vaikka olo oli aika kehno yön jäljiltä. Rohkaistuin muun porukan mukaan aamupalalle windjammeriin 16-kerrokseen. Siellä selvisi, että minä en suinkaan ole ainoa kuolemaa tehnyt laivalla. Yhdessä yössä aamupala oli muuttunut itsepalvelubuffetista palvelutiskeiksi. Edes kahvia tai mehua ei saanut itse ottaa ja kun asiakkaat nousivat pöydästä, tarjoilijoiden armeija ryntäsi saman tien desifioimaan pöydän. Yksi piteli seuraavia asiakkaita aloillaan, yksi keräsi astiat ja ruoantähteet, yksi pyyhki pöytää ja yksi puhdisti tuolit. Ja sama meno jatkuu ympäri laivaa, peliluolat on suljettu, karuselli on suljettu, jokaisessa yleisessä wc:ssä on vähintään yksi henkilökunnan edustaja vaanimassa oksentelijoita. Onhan tämä tehokkaan oloista tekemistä, sitä ei käy kieltäminen.

Se riski tässä on, että jos erehtyy tunnustamaan henkilökunnalle kärsivänsä edes pienestä pahoinvoinnista, niin riskinä on joutua viettämään loppuristeily karanteenissa hytissä. Siksi olen ollut hyvin, hyvin hiljaa omasta voinnistani ja pyrkinyt käyttäytymään mahdollisimman normaalisti. Se, mikä minun mielestäni puoltaa tämän kääntymistä ruokamyrkytyksen puolelle on, että nappula ei ole laisinkaan kipeänä. Normaalisti tirppa nykäisee taudit aina ensimmäisenä ja sairastaaa ne pohjanmaan kautta. Teuhaketta on nyt huuhdeltu käsidesillä mennen tullen niin paljon, että se taitaa kohta olla humalassa.

Tänään on Jamaikan päivä. Laiva rantautui aamulla ja ulosmeno piti alkaa klo 10. jälkeen. Vielä yksikään ei ole päässyt laivasta pihalle, johtuuko se sitten tästä yrjöilystä vai jostain muusta, en osaa sanoa. Mutta kello on ihan pian 12.00 ja edelleen odotamme kapteenin kuulutusta siitä, että koska ulos päästään. Minäkin olen rohkaistunut sen verran, että tohdin lähteä laittamaan jalkani Jamaikan kamaralle, jos täältä laivasta joskus päästään ulos.

Männä yönä tuli ensimmäisen kerran koti-ikävä. Mutta se on lie normaalia, kun sairastaa. Muuten täällä vielä kaikki pyörii hyvin. Edelleenkään en ole aivan satavarma, onko tämä minun tapani matkustaa myös tulevaisuudessa. Mutta se nähdään vasta jälkikäteen, poltteleeko vielä kokeilla jotain vieläkin isompaa ja hienompaa. Ennalta ostettu virvokepaketti on toiminut hyvin, lukuun ottamatta ensimmäistä iltaa, jolloin meiltä on veloitettu liikaa ruokaviineistä. Mutta sekin asia ratkennee jahka pääsemme kunnolla maihin ja tarkastamaan laskun.

Tänään illalle ei ole mitään erityistä ohjelmaa. Laivan pitäisi lähteä ennen kuutta Jamaikalta ja huomenna edessä on meripäivä. Kuudentena päivänä meitä odottaa Meksiko ja uiskenteleminen delfiinien kanssa. Mutta siihen on vielä aikaa, kunhan vain saataisiin pidettyä tuo nappula siihen saakka terveenä.