Disney World parin muun kanssa
Jos helvetti on samanlainen kuin Disney World sesonkiaikaan, voin ehkä alkaa harkita takaisin kirkkoon palaamista. Mutta toisaalta, se on nyt nähty ja hengissä selvitty.
Orlandon aamu valkeni puolipilvisenä ja lämpimänä. Jo ennen auringon nousua asteita oli yli kaksikymmentä, eikä tilanne muuttunut kuin vasta viiden aikaan illalla. Ohjelmassa oli paljon punaista nahkaa ja aurinkovoiteesta tahmeita käsiä ja poskia. Nopean aamupalan jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme suunnistamaan kohti Magic Kingdomia. Navigaattorissa kohteena oli luotettava: "ehkä disney parkki" ja reitti oli kieltämättä aika innovatiivinen. Pääsimme kyllä näkemään Disneyn alueiden parkkipaikan, mutta välissä oli suistoaluetta ja moottoritie. Toisella yrityksellä ja pikapyrähdyksellä kuusikaistaisen moottoritien halki (oikeasta laidasta vasempaan laitaan) pääsimme vihdoin p-alueen porteille. Henkilöauton p-paikka alueella on 25 taalaa, parhaat paikat 50 taalaa ja ilmeisesti jonnekin parin kilometrin päähän auton saa parkkiin halvemmalla. Vilautin toisen kerran jo nappulan invamerkkiä ja saimme auton aika lailla piikkipaikalle lähes tyhjällä p-alueella.
Se olikin ainoa hetki, kun pääsimme nauttimaan autiudesta (lukuun ottamatta yhtä invavessaa, johon änkesimme koko porukalla kuosittautumaan ja hetkeksi hengähtämään). Ristus, sitä porukkaa oli joka paikassa ja jonot olivat helvetilliset. Paz oli hommannut meille pääsyliput etukäteen, joten saimme kävellä (turvatarkastuksen ja) lippuluukkujen ohi suoraan monorail-asemalle. Menimme yksiraiteisella junalla Magic Kingdomiin ja siellä portilla meidän printtilippu vaihdettiin sormenjälkiin ja oikeisiin pääsylippuihin.
Edessä avautui tuttu Disney-maisema Ruususen linnoineen ja teema-alueineen. Isoimmalla aukiolla oli juuri paraati loppumassa, ja väkeä oli pakkautunut joka puolelle jalkakäytäviä katsomaan tanssiesitystä. Hiippailimme hiljalleen eri alueiden välillä ja lopulta rohkaistuin nappulan kanssa lähtemään jonottamaan Aladinin taikamatto-laitteeseen. Se ei näyttänyt kovin hurjalta vempeleeltä, ja jonot olivat kohtalaisen lyhyen näköiset. Paitsi että se lyhyt jono oli niille, jotka olivat ostaneet Fast Passin (jolla pääsee jonojen ohi ja joka pitäisi kuulua vakiovarusteisiin kun menee noihin paikkoihin). Paz jäi rulliksen kanssa odottamaan kun me tampattiin jonon päähän. Ja sitten odotettiin. Ja odotettiin. Optimistisen arvion mukaan me jonotettiin noin 45 minuuttia - minun tuntuman mukaan siinä meni ehkä tunti. Ja koneen kieputus kesti noin kaksi minuuttia, eli hyvin käytetty tunti ja kaksi minuuttia korvaamatonta aikaa elämästä. Mutta nappulalla oli kivaa sen kahden minuutin ajan ja äitiään pelotti.
Sen jonottamisen jälkeen opimme katsomaan infotauluista, minkälaiset jonot mihinkin laitteisiin ovat ja jätimme muut laitteet suosiolla käymättä. Pahimmillaan odotusta huvituksiin oli 180 minuuttia! Siis kolme tuntia yhteen laitteeseen! Ruokakojuihin, myymälöihin ja wc-tiloihin oli hieman lyhyemmät jonot, mutta kyllä niihinkin sai jonottaa ihan tarpeeksi. Sain halpaa huvia seuraamalla, minkälaisia paitoja ihmisillä oli päällä. Useat porukat olivat pukeutuneet teemaan sopivasti, eli koko ryhmällä oli samanlaiset asut. Oli sakkeja, joiden paidoissa luki: Familys who do Disney together stays together. Monella lapsella oli: "Best day ever"-paita ja yhdellä isällä teemaan sopivasti: "The most expensive day ever". Oli vastanaineita "happily ever after"-paidoissaan ja muutama "lost in fantasyland"-paita. Tuo viimeksi mainittu kolahti minuun sen verran kovaa, että ostin sellaisen itselleni. Voin sitten pitää sitä töissä päällä ja olla ihan pihalla normaalihommista.
Söimme jotain jossain ja jäätelöt päälle. Vieno kiskonnan sivumaku jäi jäätelön hinnoittelusta, koska jäätelöpuikko maksoi yli viisi dollaria. Mutta olihan se hieno Mikki Hiiren pään muotoinen, suklaalla kuorrutettu vaniljajäätelö, että kyllähän sellaisesta herkusta maksaa mielellään. Nappulalle ostimme, kun hän on saippuakupla-addikti, sellaisen hiiren pään muotoisen kuplalaitteen vaivaisilla 25 dollarilla. Paidat olivat hieman kevyemmin hinnoiteltuja, mutta eivät nekään halpoja olleet. Puistossa oli varmasti kymmeniä tuhansia ihmisiä, eikä me olla tuolla pohjoisen perukoilla totuttu sellaiseen, joten kolmen aikoihin luovutimme ja lähdimme luovimaan kohti exit-portteja. Junalla takaisin pääasemalle ja autolle. Jos tuonne paikkaan on ihan pakko mennä, niin vastaisuudessa suosittelen lämpimästi kahta asiaa: 1) hommaa Fast Pass - vaikka se maksaa paljon rahaa pääsylippujen päälle, se kuitenkin mahdollistaa enemmän kuin yhdessä laitteessa käymisen ja 2) kannattaa mennä vasta pitkällä iltapäivällä. Kun olimme lipunmyyntikojujen kohdalla puoli neljältä, jonoja ei enää juurikaan ollut ja koko ajan iltaa kohden värkkien jonotusaika lyheni lähes kohtuullisiksi (noin tunniksi). Puisto on kuitenkin auki klo 23 asti, eli vaikka menisi neljältä sisään, niin silti ehtii touhuamaan ihan urakalla ennen kuin portit suljetaan.
Ajoimme ruuhkassa takaisin kotikonnuille. Matkan varrella piipahdin nopeasti huoltoasemalla hakemassa tytölle jäätelöä ja meille virvokkeita, mutta sen hälinän jälkeen oli ihan parasta päästä hiljaiseen huoneistoon rauhoittumaan ja kuuntelemaan nuoren naisen kiihtyviä vaatimuksia uimaan pääsemisestä. Hellyin viemään hänet altaalle ja nappula pääsi ilakoimaan ja pulikoimaan hetkeksi, ennen kuin rivakka sadekuuro ajoi meidät takaisin sisäruokintaan. Perjantaina tuli viikko lomailua täyteen! Aika tuntuu paljon pidemmältä tällä puolen rapakkoa, koska ollaan ehditty näkemään ja kokemaan jo niin paljon.
Lauantaina ohjelmassa on outlet-vierailu ja kamojen järkipakkaamista laivalle lähtöä varten. Pitää pyöräyttää vielä ainakin yksi koneellinen pyykkiä ja kasata lämpimät kamat rinkkaan ja tropiikin vaatteet käyttömatkalaukkuun. Eli täyttä toimintaa aamusta iltaan - ja ehkä vähän säästämistä siinä sivussa.
Orlandon aamu valkeni puolipilvisenä ja lämpimänä. Jo ennen auringon nousua asteita oli yli kaksikymmentä, eikä tilanne muuttunut kuin vasta viiden aikaan illalla. Ohjelmassa oli paljon punaista nahkaa ja aurinkovoiteesta tahmeita käsiä ja poskia. Nopean aamupalan jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme suunnistamaan kohti Magic Kingdomia. Navigaattorissa kohteena oli luotettava: "ehkä disney parkki" ja reitti oli kieltämättä aika innovatiivinen. Pääsimme kyllä näkemään Disneyn alueiden parkkipaikan, mutta välissä oli suistoaluetta ja moottoritie. Toisella yrityksellä ja pikapyrähdyksellä kuusikaistaisen moottoritien halki (oikeasta laidasta vasempaan laitaan) pääsimme vihdoin p-alueen porteille. Henkilöauton p-paikka alueella on 25 taalaa, parhaat paikat 50 taalaa ja ilmeisesti jonnekin parin kilometrin päähän auton saa parkkiin halvemmalla. Vilautin toisen kerran jo nappulan invamerkkiä ja saimme auton aika lailla piikkipaikalle lähes tyhjällä p-alueella.
Se olikin ainoa hetki, kun pääsimme nauttimaan autiudesta (lukuun ottamatta yhtä invavessaa, johon änkesimme koko porukalla kuosittautumaan ja hetkeksi hengähtämään). Ristus, sitä porukkaa oli joka paikassa ja jonot olivat helvetilliset. Paz oli hommannut meille pääsyliput etukäteen, joten saimme kävellä (turvatarkastuksen ja) lippuluukkujen ohi suoraan monorail-asemalle. Menimme yksiraiteisella junalla Magic Kingdomiin ja siellä portilla meidän printtilippu vaihdettiin sormenjälkiin ja oikeisiin pääsylippuihin.
Edessä avautui tuttu Disney-maisema Ruususen linnoineen ja teema-alueineen. Isoimmalla aukiolla oli juuri paraati loppumassa, ja väkeä oli pakkautunut joka puolelle jalkakäytäviä katsomaan tanssiesitystä. Hiippailimme hiljalleen eri alueiden välillä ja lopulta rohkaistuin nappulan kanssa lähtemään jonottamaan Aladinin taikamatto-laitteeseen. Se ei näyttänyt kovin hurjalta vempeleeltä, ja jonot olivat kohtalaisen lyhyen näköiset. Paitsi että se lyhyt jono oli niille, jotka olivat ostaneet Fast Passin (jolla pääsee jonojen ohi ja joka pitäisi kuulua vakiovarusteisiin kun menee noihin paikkoihin). Paz jäi rulliksen kanssa odottamaan kun me tampattiin jonon päähän. Ja sitten odotettiin. Ja odotettiin. Optimistisen arvion mukaan me jonotettiin noin 45 minuuttia - minun tuntuman mukaan siinä meni ehkä tunti. Ja koneen kieputus kesti noin kaksi minuuttia, eli hyvin käytetty tunti ja kaksi minuuttia korvaamatonta aikaa elämästä. Mutta nappulalla oli kivaa sen kahden minuutin ajan ja äitiään pelotti.
Sen jonottamisen jälkeen opimme katsomaan infotauluista, minkälaiset jonot mihinkin laitteisiin ovat ja jätimme muut laitteet suosiolla käymättä. Pahimmillaan odotusta huvituksiin oli 180 minuuttia! Siis kolme tuntia yhteen laitteeseen! Ruokakojuihin, myymälöihin ja wc-tiloihin oli hieman lyhyemmät jonot, mutta kyllä niihinkin sai jonottaa ihan tarpeeksi. Sain halpaa huvia seuraamalla, minkälaisia paitoja ihmisillä oli päällä. Useat porukat olivat pukeutuneet teemaan sopivasti, eli koko ryhmällä oli samanlaiset asut. Oli sakkeja, joiden paidoissa luki: Familys who do Disney together stays together. Monella lapsella oli: "Best day ever"-paita ja yhdellä isällä teemaan sopivasti: "The most expensive day ever". Oli vastanaineita "happily ever after"-paidoissaan ja muutama "lost in fantasyland"-paita. Tuo viimeksi mainittu kolahti minuun sen verran kovaa, että ostin sellaisen itselleni. Voin sitten pitää sitä töissä päällä ja olla ihan pihalla normaalihommista.
Söimme jotain jossain ja jäätelöt päälle. Vieno kiskonnan sivumaku jäi jäätelön hinnoittelusta, koska jäätelöpuikko maksoi yli viisi dollaria. Mutta olihan se hieno Mikki Hiiren pään muotoinen, suklaalla kuorrutettu vaniljajäätelö, että kyllähän sellaisesta herkusta maksaa mielellään. Nappulalle ostimme, kun hän on saippuakupla-addikti, sellaisen hiiren pään muotoisen kuplalaitteen vaivaisilla 25 dollarilla. Paidat olivat hieman kevyemmin hinnoiteltuja, mutta eivät nekään halpoja olleet. Puistossa oli varmasti kymmeniä tuhansia ihmisiä, eikä me olla tuolla pohjoisen perukoilla totuttu sellaiseen, joten kolmen aikoihin luovutimme ja lähdimme luovimaan kohti exit-portteja. Junalla takaisin pääasemalle ja autolle. Jos tuonne paikkaan on ihan pakko mennä, niin vastaisuudessa suosittelen lämpimästi kahta asiaa: 1) hommaa Fast Pass - vaikka se maksaa paljon rahaa pääsylippujen päälle, se kuitenkin mahdollistaa enemmän kuin yhdessä laitteessa käymisen ja 2) kannattaa mennä vasta pitkällä iltapäivällä. Kun olimme lipunmyyntikojujen kohdalla puoli neljältä, jonoja ei enää juurikaan ollut ja koko ajan iltaa kohden värkkien jonotusaika lyheni lähes kohtuullisiksi (noin tunniksi). Puisto on kuitenkin auki klo 23 asti, eli vaikka menisi neljältä sisään, niin silti ehtii touhuamaan ihan urakalla ennen kuin portit suljetaan.
Ajoimme ruuhkassa takaisin kotikonnuille. Matkan varrella piipahdin nopeasti huoltoasemalla hakemassa tytölle jäätelöä ja meille virvokkeita, mutta sen hälinän jälkeen oli ihan parasta päästä hiljaiseen huoneistoon rauhoittumaan ja kuuntelemaan nuoren naisen kiihtyviä vaatimuksia uimaan pääsemisestä. Hellyin viemään hänet altaalle ja nappula pääsi ilakoimaan ja pulikoimaan hetkeksi, ennen kuin rivakka sadekuuro ajoi meidät takaisin sisäruokintaan. Perjantaina tuli viikko lomailua täyteen! Aika tuntuu paljon pidemmältä tällä puolen rapakkoa, koska ollaan ehditty näkemään ja kokemaan jo niin paljon.
 |
| Näkymä meidän parvekkeelta, välissä on moskiittoverkko joten siksi ruutukuviointi |
Lauantaina ohjelmassa on outlet-vierailu ja kamojen järkipakkaamista laivalle lähtöä varten. Pitää pyöräyttää vielä ainakin yksi koneellinen pyykkiä ja kasata lämpimät kamat rinkkaan ja tropiikin vaatteet käyttömatkalaukkuun. Eli täyttä toimintaa aamusta iltaan - ja ehkä vähän säästämistä siinä sivussa.
Kommentit
Lähetä kommentti