Dallas edestä ja takaa
Jokaiselle asialle on ensimmäinen kertansa. Vaikka me olemme tehneet vuosien aikana vähän kaikkea ja rymynneet siellä ja täällä, niin tänään niitä ekakertoja tuli muutama taas lisää.
Sisäinen kello ei ihan yhdessä yössä päässyt kiinni USA:n aikaan, vaan meidän aamu alkoi viideltä. Siinä sitten kikkailtiin puoli kahdeksaan asti ennen kuin hotellin aamupala avattiin. Mutta mikäs siinä aikaa kulutellessa, kun on lomalla? Siirreltiin kamoja kilpaa toisen matkalaukkuun, keitettiin kahvia huoneessa ja käytiin vuorotahtiin vessassa. Nappula heräsi kuuden aikoihin ja uppoutui helposti yli tunniksi netin syövereihin. Embassyissa on aina ollut hyvä aamiainen, eikä tämäkään reissu tuottanut pettymystä. Joka tyyppi sai kupunsa ravittua ja osa paitansa sotkettua.
Edellisen ehtoon sisäänkirjautuminen oli mennyt sen verran utuisissa tunnelmissa, että minulla oli hieman haasteita löytää aamutupakan jälkeen a) oikea hotelli, b) oikea kerros ja c) oikea ovi, mutta muutaman harharetken jälkeen pääsin jälleen omieni joukkoon. Siinä joskus ennen kuutta suoritettu rööki oli jännä myös siksi, että tuli vaihdettua kohteliaisuuksia parkkialueen yövaksin kanssa. Ihan sitä normaalia jutustelua, jota täällä harrastetaan kassajonoissa, hisseissä ja ihan kaikkialla, missä nyt vaan on koolla enemmän kuin yksi ihminen. Mietin siinä, että Securitaksen tyyppien kanssa (joita olen saanut kohdata parissa edellisessä työpaikassani) ei tullut puhuttua edes tuota vertaa, vaikka olimme vuosien ajan ns. "samalla puolella". Täällä taas nuo fraasit tulee ihan luonnostaan. Pitää ehkä viedä kotiin tuliaisina se mukavan päivän jatkon toivottaminen ja yleensäkin kuulumisien kyseleminen.
Yhdeksän aikaan olimme ulkona hotellista. Navigaattori ei aivan joka risteyksessä toimi sillä tarkkuudella, että pääsisimme aina oikealle tielle. Se opasti meidät kyllä oikeaan paikkaan, downtownin ytimessä olevaan hotelliin, mutta ei aivan ilman yllätyksiä. Paz joutui tekemään sen verran terhakoita ohituksia, että parissa liikennevaloissa meidän renkaat ulvahtelivat ja takapenkiltä annettiin pikainen palaute näyttämällä peukkua ylöspäin. Vänkärin paikalla ollut ei intoutunut mihinkään kansainvälisiin käsimerkkeihin. Hotellin löydyttyä - noin periaatteessa, etuovi on vielä vähän hukassa, mutta mainoskyltti on löydetty - menimme JFK:n murhapaikalle, joka on tämän saman kadun varressa. Siellä norkoili sakkia sen verran tiheästi, että ajoimme auton 8 dollarin parkkiin, otimme pyörätuolin ja kakaran ulos autosta ja lähdimme seikkailemaan.
Maailma on täynnä jänniä paikkoja. Tuo JFK:n murhapaikka on paljon pienempi kuin mitä olen antanut itseni ymmärtää vanhoista tv-kuvista. Tiehen on laitettu rastit merkiksi laukausten osumapaikoista ja tien varressa olevan kirjavaraston yläkerran ikkuna erottuu selkeästi. Siinä paikassa monen ihmisen elämä muuttui yhdessä hetkessä ja edelleenkin JFK:n murhan kaiut kuuluvat. Paikalla pörrää myös semisti pummahtavia (eli en ole aivan varma, ovatko he luvalla vai luvattomasti alueella) monistenippukauppiaita. He lykkäävät esitteen käteen ja sen jälkeen kertovat, että heikkotasoisen mustavalkonipun hinta on viisi dollaria. Onneksi sain lykättyä sen nipun takaisin, mutta monella turistilla se näytti olevan kädessä.
Koska aamu oli kolea (ihana olla nauttimassa etelän lomasta, kaksi astetta plussalla ja pohjoistuuli) nousimme pari porrasta matkamuistomyymälään lämmittelemään. Siitä samasta paikasta voi myös ostaa pääsylippuja tien toisella puolella olevaan museoon, jossa mennään vain ja ainoastaan oppaiden mukana. Seuraava vapaa kierrosaika olisi alkanut klo 12.30 ja kello oli hädin tuskin kymmenen aamulla - joten skippasimme sen ja lähdimme ajelemaan. Navigaattori löysi meille autioituneen kauppakeskuksen ja taas samalla pääsimme ajamaan asuinaluiden läpi. Pieniä omakotitaloja postimerkin kokoisilla tonteillaan ja miniatyyrilinnoja niillä samoilla postimerkkiplänteillä. Joulukoristeet täällä ovat aivan mahtavia verrattuna kolkkoon kotisuomeen, eihän täällä tarvi juurikaan huolehtia pakkaskeleistä ja lumimyräköistä. Oli ilmalla täytettyä lentokonetta, jossa oli pukki ohjaksissa ja koko hemmetin porolaumaa (tosin biologian tunneilla nuo olisi kyllä olleet peuroja) ja valoja niin maan perusteellisesti puiden, pensaiden ja talojen ympärillä.
Toinen tai kolmas kauppakeskus navigaattorissa tuotti jo onnellisen osuman ja pääsimme North Park Centeriin vessaan ja katselemaan maailman menoa sisätiloihin. Täälläkin vedetään nyt täysillä välipäivien alennusmyyntejä, ja porukkaa oli paljon liikkeellä. Me emme intoutuneet mihinkään mahdottomuuksiin, vaan vedimme tutulla tyylillä Disney kaupan läpi ja yhden matkamuistomyymälän kautta. Ruokaakin löytyi ja kun vatsa on täynnä, alkaa heti tulla ikävä hotelliin. Osuimme onnekkaasti jo ensimmäisellä yrityksellä oikealle parkkipaikalle ja palasimme Dallasin ytimeen hotellin nurkille hengailemaan. Tällä majapaikalla ei ole asiakasparkkeja muuten kuin valet-parkissa, joten jätimme ilman rähinöitä auton henkilökunnan käsiin ja hiippailimme kahdeksanteen kerrokseen majoittumaan. Nappula oli saanut pikapyrähdyksellä Five Below-kauppaan kauan kaivattuja leluja ja karkkia, joten hän temmelsi niiden kanssa pari tuntia.
Sisään kirjautuessa kyselin respalta, mikä olisi paras mahdollinen tapa hankkiutua 1.5 kilometrin päässä olevalle American Airlanes Centerille katsomaan peliä. Respan emäntä suositteli Uberia, koska pelien alussa ja lopussa kaupungissa on mahtavat ruuhkat. Paz oli ajatusta vastaan, ja lähdimme käymään pienellä alueen tunnustelukävelyllä, koska aikaa matsin alkamiseen oli vielä muutama tunti. Vain parin kadunkulman jälkeen myös Paz oli sitä mieltä, että me emme mene otteluun kävellen. Tuossa ihan lähellä alkaa hieman haastavampi alue valkoihoisille jalankulkijoille. Vaikka meillä on mukana säälitekijä numero yksi, eli pyörätuolissa istuva lapsi, en kuitenkaan anna nappulalle niin isoa hommaa, että hänen pitäisi taata myös vanhempiensa turvallisuus. Löysimme jonkun nätin historiallisen alueen, jossa oli kivoja ravintoloita ja meidän lisäksi muitakin valkoihoisia kävelijöitä. Kadun varrella oli Wild Bill´s -kauppa, joka jostain syystä soitti kelloja minun päässäni. Kun astelimme lähemmäs, näin että kyseessä oli country-vaatteiden taivas. Sinne meni hetkessä iso pala Pazn luottokortista, mutta nyt on asustus kuosissa Dublinin C2C-festivaalia varten. Poikkesimme vielä pikaiselle päivälliselle ja sen jälkeen oli jo aika palata hotellille siistiytymään ja lähtemään otteluun.
Elämäni ensimmäisen kerran olen hypännyt Uberin kyytiin. Mustafa vei meidät American Airlanes Centerin eteen, katuja todellakin oli suljettu ja virkavalta ohjaamassa hallille tulevaa liikennettä. Kiertelimme ällistelemässä menoa ja meininkiä, ostimme nappulalle Dallas Starsien lipun, jolla hän pieksi (vahingossa) isäänsä ja minua, ja imimme tunnelmaa. Paikat löytyivät helposti ja olihan ne (samperin kalliit) hyvät. Siinä me istuttiin kahden kannattajajoukon keskellä ja taputettiin vähän kaikelle. Peli ehti kulua lähes kuusi sekuntia, ennen kuin sisäinen urheilufanaatikko heräsi ja aloin neuvomaan pelaajia. Nappula oppi jo kesällä, elämänsä ensimmäisessä pesäpallo-ottelussa huutamaan: "MAAAALIIIII" ja tältä reissulta sen huudon lisäksi tarttui äitinsä viljelemä: "URPO!". Dallas Stars pääsi kahden maalin johtoon jo toisessa erässä, ja kun kupeiden hedelmä alkoi valittelemaan väsymystään ja käyttäytymään tilanteen vaatimalla hankaluudella, äänestin meidän perheen poistumaan hallista jo toisella erätauolla. Vielä paikoiltamme lähtiessä yksi hallin järjestyksenvalvojista kävi ojentamassa tytölle Dallas Starsien t-paidan. Hetki siinä tosin menee, että tuommoinen vähän yli metrin mittainen ja 25-kiloinen nappula tavoittaa XXL-kokoisen paidan mitat.
Palasimme hotelliin taas Uberilla, koska mehän ollaan jo konkareita siinä hommassa. Tyttö nukahti sekunneissa, eikä meillä vanhuksilla mennyt juuri pidempään siinä hommassa. Huomenna edessä on liikku Austiniin sadealueen rajoja nuollen.
Sisäinen kello ei ihan yhdessä yössä päässyt kiinni USA:n aikaan, vaan meidän aamu alkoi viideltä. Siinä sitten kikkailtiin puoli kahdeksaan asti ennen kuin hotellin aamupala avattiin. Mutta mikäs siinä aikaa kulutellessa, kun on lomalla? Siirreltiin kamoja kilpaa toisen matkalaukkuun, keitettiin kahvia huoneessa ja käytiin vuorotahtiin vessassa. Nappula heräsi kuuden aikoihin ja uppoutui helposti yli tunniksi netin syövereihin. Embassyissa on aina ollut hyvä aamiainen, eikä tämäkään reissu tuottanut pettymystä. Joka tyyppi sai kupunsa ravittua ja osa paitansa sotkettua.
Edellisen ehtoon sisäänkirjautuminen oli mennyt sen verran utuisissa tunnelmissa, että minulla oli hieman haasteita löytää aamutupakan jälkeen a) oikea hotelli, b) oikea kerros ja c) oikea ovi, mutta muutaman harharetken jälkeen pääsin jälleen omieni joukkoon. Siinä joskus ennen kuutta suoritettu rööki oli jännä myös siksi, että tuli vaihdettua kohteliaisuuksia parkkialueen yövaksin kanssa. Ihan sitä normaalia jutustelua, jota täällä harrastetaan kassajonoissa, hisseissä ja ihan kaikkialla, missä nyt vaan on koolla enemmän kuin yksi ihminen. Mietin siinä, että Securitaksen tyyppien kanssa (joita olen saanut kohdata parissa edellisessä työpaikassani) ei tullut puhuttua edes tuota vertaa, vaikka olimme vuosien ajan ns. "samalla puolella". Täällä taas nuo fraasit tulee ihan luonnostaan. Pitää ehkä viedä kotiin tuliaisina se mukavan päivän jatkon toivottaminen ja yleensäkin kuulumisien kyseleminen.
Yhdeksän aikaan olimme ulkona hotellista. Navigaattori ei aivan joka risteyksessä toimi sillä tarkkuudella, että pääsisimme aina oikealle tielle. Se opasti meidät kyllä oikeaan paikkaan, downtownin ytimessä olevaan hotelliin, mutta ei aivan ilman yllätyksiä. Paz joutui tekemään sen verran terhakoita ohituksia, että parissa liikennevaloissa meidän renkaat ulvahtelivat ja takapenkiltä annettiin pikainen palaute näyttämällä peukkua ylöspäin. Vänkärin paikalla ollut ei intoutunut mihinkään kansainvälisiin käsimerkkeihin. Hotellin löydyttyä - noin periaatteessa, etuovi on vielä vähän hukassa, mutta mainoskyltti on löydetty - menimme JFK:n murhapaikalle, joka on tämän saman kadun varressa. Siellä norkoili sakkia sen verran tiheästi, että ajoimme auton 8 dollarin parkkiin, otimme pyörätuolin ja kakaran ulos autosta ja lähdimme seikkailemaan.
Maailma on täynnä jänniä paikkoja. Tuo JFK:n murhapaikka on paljon pienempi kuin mitä olen antanut itseni ymmärtää vanhoista tv-kuvista. Tiehen on laitettu rastit merkiksi laukausten osumapaikoista ja tien varressa olevan kirjavaraston yläkerran ikkuna erottuu selkeästi. Siinä paikassa monen ihmisen elämä muuttui yhdessä hetkessä ja edelleenkin JFK:n murhan kaiut kuuluvat. Paikalla pörrää myös semisti pummahtavia (eli en ole aivan varma, ovatko he luvalla vai luvattomasti alueella) monistenippukauppiaita. He lykkäävät esitteen käteen ja sen jälkeen kertovat, että heikkotasoisen mustavalkonipun hinta on viisi dollaria. Onneksi sain lykättyä sen nipun takaisin, mutta monella turistilla se näytti olevan kädessä.
Koska aamu oli kolea (ihana olla nauttimassa etelän lomasta, kaksi astetta plussalla ja pohjoistuuli) nousimme pari porrasta matkamuistomyymälään lämmittelemään. Siitä samasta paikasta voi myös ostaa pääsylippuja tien toisella puolella olevaan museoon, jossa mennään vain ja ainoastaan oppaiden mukana. Seuraava vapaa kierrosaika olisi alkanut klo 12.30 ja kello oli hädin tuskin kymmenen aamulla - joten skippasimme sen ja lähdimme ajelemaan. Navigaattori löysi meille autioituneen kauppakeskuksen ja taas samalla pääsimme ajamaan asuinaluiden läpi. Pieniä omakotitaloja postimerkin kokoisilla tonteillaan ja miniatyyrilinnoja niillä samoilla postimerkkiplänteillä. Joulukoristeet täällä ovat aivan mahtavia verrattuna kolkkoon kotisuomeen, eihän täällä tarvi juurikaan huolehtia pakkaskeleistä ja lumimyräköistä. Oli ilmalla täytettyä lentokonetta, jossa oli pukki ohjaksissa ja koko hemmetin porolaumaa (tosin biologian tunneilla nuo olisi kyllä olleet peuroja) ja valoja niin maan perusteellisesti puiden, pensaiden ja talojen ympärillä.
Toinen tai kolmas kauppakeskus navigaattorissa tuotti jo onnellisen osuman ja pääsimme North Park Centeriin vessaan ja katselemaan maailman menoa sisätiloihin. Täälläkin vedetään nyt täysillä välipäivien alennusmyyntejä, ja porukkaa oli paljon liikkeellä. Me emme intoutuneet mihinkään mahdottomuuksiin, vaan vedimme tutulla tyylillä Disney kaupan läpi ja yhden matkamuistomyymälän kautta. Ruokaakin löytyi ja kun vatsa on täynnä, alkaa heti tulla ikävä hotelliin. Osuimme onnekkaasti jo ensimmäisellä yrityksellä oikealle parkkipaikalle ja palasimme Dallasin ytimeen hotellin nurkille hengailemaan. Tällä majapaikalla ei ole asiakasparkkeja muuten kuin valet-parkissa, joten jätimme ilman rähinöitä auton henkilökunnan käsiin ja hiippailimme kahdeksanteen kerrokseen majoittumaan. Nappula oli saanut pikapyrähdyksellä Five Below-kauppaan kauan kaivattuja leluja ja karkkia, joten hän temmelsi niiden kanssa pari tuntia.
Sisään kirjautuessa kyselin respalta, mikä olisi paras mahdollinen tapa hankkiutua 1.5 kilometrin päässä olevalle American Airlanes Centerille katsomaan peliä. Respan emäntä suositteli Uberia, koska pelien alussa ja lopussa kaupungissa on mahtavat ruuhkat. Paz oli ajatusta vastaan, ja lähdimme käymään pienellä alueen tunnustelukävelyllä, koska aikaa matsin alkamiseen oli vielä muutama tunti. Vain parin kadunkulman jälkeen myös Paz oli sitä mieltä, että me emme mene otteluun kävellen. Tuossa ihan lähellä alkaa hieman haastavampi alue valkoihoisille jalankulkijoille. Vaikka meillä on mukana säälitekijä numero yksi, eli pyörätuolissa istuva lapsi, en kuitenkaan anna nappulalle niin isoa hommaa, että hänen pitäisi taata myös vanhempiensa turvallisuus. Löysimme jonkun nätin historiallisen alueen, jossa oli kivoja ravintoloita ja meidän lisäksi muitakin valkoihoisia kävelijöitä. Kadun varrella oli Wild Bill´s -kauppa, joka jostain syystä soitti kelloja minun päässäni. Kun astelimme lähemmäs, näin että kyseessä oli country-vaatteiden taivas. Sinne meni hetkessä iso pala Pazn luottokortista, mutta nyt on asustus kuosissa Dublinin C2C-festivaalia varten. Poikkesimme vielä pikaiselle päivälliselle ja sen jälkeen oli jo aika palata hotellille siistiytymään ja lähtemään otteluun.
Elämäni ensimmäisen kerran olen hypännyt Uberin kyytiin. Mustafa vei meidät American Airlanes Centerin eteen, katuja todellakin oli suljettu ja virkavalta ohjaamassa hallille tulevaa liikennettä. Kiertelimme ällistelemässä menoa ja meininkiä, ostimme nappulalle Dallas Starsien lipun, jolla hän pieksi (vahingossa) isäänsä ja minua, ja imimme tunnelmaa. Paikat löytyivät helposti ja olihan ne (samperin kalliit) hyvät. Siinä me istuttiin kahden kannattajajoukon keskellä ja taputettiin vähän kaikelle. Peli ehti kulua lähes kuusi sekuntia, ennen kuin sisäinen urheilufanaatikko heräsi ja aloin neuvomaan pelaajia. Nappula oppi jo kesällä, elämänsä ensimmäisessä pesäpallo-ottelussa huutamaan: "MAAAALIIIII" ja tältä reissulta sen huudon lisäksi tarttui äitinsä viljelemä: "URPO!". Dallas Stars pääsi kahden maalin johtoon jo toisessa erässä, ja kun kupeiden hedelmä alkoi valittelemaan väsymystään ja käyttäytymään tilanteen vaatimalla hankaluudella, äänestin meidän perheen poistumaan hallista jo toisella erätauolla. Vielä paikoiltamme lähtiessä yksi hallin järjestyksenvalvojista kävi ojentamassa tytölle Dallas Starsien t-paidan. Hetki siinä tosin menee, että tuommoinen vähän yli metrin mittainen ja 25-kiloinen nappula tavoittaa XXL-kokoisen paidan mitat.
Palasimme hotelliin taas Uberilla, koska mehän ollaan jo konkareita siinä hommassa. Tyttö nukahti sekunneissa, eikä meillä vanhuksilla mennyt juuri pidempään siinä hommassa. Huomenna edessä on liikku Austiniin sadealueen rajoja nuollen.
Kommentit
Lähetä kommentti